Eilen olivat lopultakin lääkehuurut kadonneet miehen aivoista ja hän oli aivan tavallinen, kun tuli töistä kotiin.
Jutteli aivan normaalisti. Vihanpuuskia ei ollut ollenkaan. Aivan kuin edellisten päivien kokemukset olisivat unta vaan...

Elämä on raskasta, kun koskaan ei tiedä mitä huomenna tapahtuu. Vaikka eihän sitä kukaan muukaan tiedä. Mutta kun voi aavistella, että onkohan huomenna taas huono päivä. Mutta niin kauan kun ei ole lääkkeitä millä huumata itsensä, ovat päivät suht normaaleja. Silloin jaksaa alkaa suunnittelemaan joulua. Kuka tulee mahdollisesti kylään. Millaista ruokaa laitettaisiin. Kuka saisi millaisiakin lahjoja. Ja voisi alkaa tekemään joulusiivousta.

Mutta kannattaako sekään. Ehkä jouluna viimeistään on seuraava huono kausi ja kaikki suunnitelmat ovat pilalla.

Mutta hyvät lääkärit: älkää kirjoittako miehelle mitään tabletteja ainakaan ennen joulua!!!