Jokainen aamu toivon, että ehkä tästä päivästä tulee kaikkia enstisiä parempi.

Niin ajattelin taas tänäänkin. Mutta mies ei ole noussut sängystä kuin ottamaan lisää särkylääkkeitä ja yhden unilääkkeen. Hänellä on kauhea päänsärky. Voihan se olla tottakin. Mutta kun aina koskee jonnekin. Jos se ei ole pää, niin se on kädet tai jalat tai maha tai... onko kivut oikeita vai onko ne psyykkisiä...

Mietin välillä, että millaista olisi elää aivan tavallista elämää... Olisi terve mies, tavallinen koti, rahaa käyttää muuhunkin kuin vain kaikkein tarpeellisimpaan. Vaan itsehän sitä valintansa teki, kun tähän tuli. En tajunnut, että asiat olivat näin tai tulisivat olemaan näin. Pari ekaa vuotta meni hyvin, sillä minulla oli säästöja. Nyt teen työtä hullun lailla maksaakseni kaikenmaailman lainoja. Usein mietin mistä laittaisi ruokaa perheelle. Ei meillä herkutella hedelmillä. Jauheliha on ainutta lihaa mita meillä laitetaan. Minä yritän säästää kaikesta. Leikkaan hiukset meiltä kaikilta, jopa itseltänikin. Autoa ajan vain sen välttämättömimmän eli töihin. Ihmeen vähällä sitä pärjää.

Voisiko elämästä tulla joskus helpompaa?