Usein olen viime aikoina miettinyt, että miksi juuri minulle käy näin.

Olen aivan tavallisesta perheestä. Olen elänyt aivan tavallisen lapsuuden ilman suurempia murrosiän tuomia kipuja. Muutin lukion jälkeen vähäksi aikaa ulkomaille. Siella tapasin eks-mieheni. Opiskelin, sain kunnon ammatin. Töissäkin olin koko lama-ajan. Avioliitto loppui hyvin surullisesti ja dramaattisesti minun pahoinpitelyyni. Ei hän ollut väkivaltainen aikaisemmin. Ehkä psyykkistä väkivaltaa oli kyllä.

Uskon itse ihmisen omiin valintoihin. En oikein usko mihinkään johdatukseen.

Minun valintani, tai ainakin tämä viimeinen kumppani-valinta, on ollut huono. Mutta onko tästä paluuta, mahdollisuutta poistua. Kaikki jättää kumminkin arpensa minuun.

Olen aina ollut huono ihmistuntija. Sen koin myös ollessani johtavassa asemassa. Minusta oli todella vaikeaa valita uusia työntekijöitä. En koskaan nähnyt kenenkään "läpi".

Kuinka minun käy, jos tästä tulee loppu joku päivä? Uskallanko luottaa enää kehenkään? Uskallanko enää päästää ketään lähelle? Teenkö taas samat virheet?