Tulin eilen töistä ja avomies on nukkumassa. Haistoin heti kaljan...

Ajan myötä minulle on kehittynyt paniikkikohtaukset. Sain sellaisen  nytkin. Ilma ei meinaa kulkea ja hengittäminen on vaikeaa. Tuntuu, että pyörtyy siihen paikkaan, vaikkei pyörrykään.

Hän oli juonut niitä pojan kaljoja enemmän, vaikka olin ne piilottanut. No ne onneksi niitä ei ollut lisää ja iltaa myöten hänen päänsä selvisi ainakin vähän. Mutta ennen sitä jouduin käymään ulkona itkemässä katkerat kyyneleet, taasko jouduin pettymään. Pelkään nykyisin aina, kun hän juo. Nyt syksyllä tapahtui ikävä tapahtuma ja jouduin kokemaan todellista kuolemanpelkoa hänen vuokseen. Hän uhkasi tappaa minut ja osoitti aseella päähäni. Mutta hän oli sekaisin viinasta ja lääkkeistä.

Kun luen itse tuon edellisen kappaleen, niin ajattelen, että tuollaisesta liitosta lähtisin silla sekunnilla. Mutta tässä minä vaan olen.

Osasyy on kai se, että asun täällä kaukana Suomesta. Olen itsellinen nainen ja pystyn hoitamaan asiani. Työelämässäkin olen. Mutta se eron jälkeinen yksinäisyys. Kun ei ole ketään keneltä apua pyytää, ei sukulaisia. Ja takaisin Suomeenkaan en varmaan tule ikina palaamaan. Tai ehka joskus vuosien jälkeen.