Olimme eilen perhejuhlissa.

Minä en juuri alkoholia käytä, mutta nyt nautin lasillisen samppanjaa ja viinilasillisen ruuan kanssa. Avomieheni joi vain kivennäisvettä, koska han oli kuskina. Ja oikeastaan hän ei juo koskaan muutenkaan, jos perheensä on paikalla.

Joskus mietin ymmärtävätkö hänen sisaruksensa kuinka syvälle heidän veljensä on vajonnut. Olen kyllä aivan avoimesti kertonut pillereitten ja alkoholin käytöstä heille. Ja hänen psyykkisestä tilastaan. Kun tilanteet menevät oikein mutkalle, niin juttelen heidän kanssaan asioista. Saan tukea itselleni, mutta oikeastaan se on veli, joka tarvitsisi apua. Hän käy keskustelemassa psykologin luona kerran kuukaudessa ja käyttää antidepressiivisiä lääkkeitä. Mutta luulen, että hän tarvitsisi pidemmän hoitojakson jossakin laitoksessa.

Miksi olen siis yhä edelleen tässä? Meillä on pitkiä aikoja hyvin tavallista ja rauhallista kotielämää. Meillä on yhteisiä lapsia. Haluaisin, että lapseni tutustuisivat isäänsä kunnolla. Ja heillä onkin monia hauskoja hetkiä yhdessä. Meillä on yhteinen velkainen talous. Sekin harmittaa, sillä mahdollisen eron tullessa menetämme molemmat paljon...

Kiitos kommentoijille. Näin tiedän, etta joku lukee näitäkin ajatuksia.