Toisena iltana mies otti 3 tablettia ja kolmantena 4.

Siitä olisikin ollut hyva jatkaa kierrettä, jos en olisi piilottanut loppuja. Mutta eilen, kun hänellä oli jäljellä vain yksi, niin hän sanoi tarvitsevansa yhden lisää. Annoin yhden. Loput pidän piilossa. Tämä on toisaalta hullua. Mutta haluan pitää tämän joulunajan rauhallisena, joten jatkan "leikkiä". Hän ei pysty hallitsemaan lääkkeittensä käyttöä. Jos kukaan ei aseta rajoja sille, niin se on sitten suoraa menoa.

Muuten elämä menee oikeastaan ihan mukavasti. Paljon on meidän väliltä poissa, mutta yritän jaksaa eteenpäin. Kun ei tiedä paremmastakaan, niin sitä vaan jatkaa elämää näinkin.

Olen miettinyt paljon, että miksi yleensä jään tähän. Mutta ei lähteminenkään näin täällä vieraassa maassa ole niin helppoa. Kun ystäva- ja perheverkosto puuttuu, niin kaikenlaisista pienistä ongelmista voi tulla valtavia. En minä tullut tänne hänen vuokseen/perässään. Tutustuimme vasta minun täällä ollessa. Taloudellinen ahdinko pitää minua lujasti paikallaan. Haaveilen arpajaisvoitosta. Mutta en raski edes lotota... Asettelen itselleni ehtoja: jos niin ja näin tapahtuu, niin sitten kyllä ainakin lähden. Kaikenlaista on tapahtunutkin, vaan minä en ole lähtenyt minnekään.

Juuri tällä hetkellä katson optimistisesti tulevaisuuteeni. Uskon, että jotain hyvää kaikkien näitten ongelmien ja huonojen aikojen jälkeen on tapahduttava.