Mies puhui alkuviikosta, että hän lopettaa unilääkkeitten käytön.

No, eilen hän oli sitten lääkärillä ja tuli iloisena uuden reseptin kanssa. Minä kävin lääkkeet apteekista ja otin vain 10 tablettia. No, siitä tuli sitten sanomista. Käyköön itse loput, jos tarvitsee heti.

Olen edelleen sairaslomalla. Ensi viikolla käyn yrittämässä töissä pari päivää. Onneksi täällä on tuollainen systeemi, niin ei tarvitse hypätä oravanpyörään heti takaisin. Katsotaan nyt sitten kuinka jaksan ne päivät.

Kotona on ollut ihan hyvä olla. Mies on ollut normaali. Mutta nyt tässä kotona ollessa näen kuinka vähän hän mitään täällä tekee. Kaikki normaalit asiat, mitä miehet yleensä (ainakin minun mielestäni) kotona tekevät (vaihtavat lamppuja, korjaavat vuotavia hanoja, laittavat kuntoon roikkuvia kaapinovia jne), hän jättää tekemättä. Eli minä teen ne. Jos osaan. Jos en osaa, niin ne jää tekemättä tai sitten joudun pyytämään naapuria tai jota kuta muuta auttamaan.
 
Kun joudun ottamaan niin kauhean paljon vastuuta meidän arjesta, niin ihmekös, että väsähdän. Ja kun sitten taustalla on nämä kaikki muutkin ongelmat.