Mies oli taas jotenkin niin ilkeä eilen. Sain kuulla kaikenlaista itsestäni: ruma olen ja lihava ja tyhmä jne. Ja siinä samassa sai kuulla nuorimmainenkin kaikenlaista itsestään ja äidistään.

Ja sitten hän kyselee, että miksi en rakasta häntä...

Eikö rakkaus ole huolenpitoa ja välittämistä toisesta? Pieniä palveluksi?  Helliä kosketuksia? Kauniita sanoja?

Kun minusta niin tuntuu, että meillä alkaa unohtua kaikki tuollainen. Minä ainakin haluaisin joskus kuulla jotain positiivista. Mutta en enää jaksa itsekään etsiä niitä positiivisia asioita toisesta, kun en niitä itsekään koskaan enää kuule.

Näinkö se rakkaus kuolee? Auttaako se minut pois tästä suhteesta?