Ajokortti pois yhdeksäksi kuukaudeksi. Melko pieni sakkosumma. Kolme viikkoa vankilaa.

Jos tuomion olisi päättänyt yksistään tuomari, niin se olisi ollut tiukempi, luki papereissa. Mutta kun täällä on mukana "kansantuomareita" (jury), niin heidän äänillään tuomio meni näin.

Eli nyt olisi miehen pitänyt olla tyytyväinen. Mutta ei. hän valittaa tuomiosta. Ottaa kuulemma yhteyttä asianajajaansa maanantaina.

Ja kuinkas ollakaan, miehellä oli eilen aika lääkärille. Hän sai ilmeisesti TAAS kasan lääkkeitä sieltä. Ilta ei olut vielä pitkällä, kun mies oli melkoisessa huurussa. Lääkkeistä. Minä sain aivan hepulin. Hän meni onneksi nukkumaan aikaisin.

Mutta minä päätin, että tänaan saa mies minulta ultimatumin: joko minä tai huumeet. Seuraavasta pullosta tai pillerihuumasta minä ja lapset lähdemme. Tämä elämä ei ole sen arvoista, että tuhlaisin tähän enää päivääkään. Minun henkinen terveyteni ei tätä jaksa. Lapsille tämä ei ole sellaista elämää, jota minä haluan heille antaa. Kaikista taloushuolista ja yksinäisyydestä huolimatta, luulen elämän saavan paremman kurssin ilman häntä. Jos hän arvostaa tätä meidän yhteiseloa yhtään, niin hän tekee asialle jotain. Jos ei, niin siitä en minä enää ole vastuussa.