Mies soitti eilen ja pyysi hakemaan. En päässyt lähtemään aivan heti, joten hän joutui kyselemään perääni useamman kerran. No, kävinhän minä hänet hakemassa. Vanha viina haisi. Mutta muuten hän oli iloinen ja rentoutuneen oloinen.

Mustasukkaisuus oli taas vaan minun päässäni ollut asia. Ei hänellä siellä ketään toista ole voinut olla.

Jaa jaa, kuinkahan tässä taas mennään eteenpäin.

Sain lähetteen työterveyden lääkärille, joka on kuulemma taitava tällaisissa väsymysasioissa. Saan sieltä keskusteluapua. Mutta pääsen sinne ilmeisesti vasta elokuussa lomien vuoksi. Mutta hyvä niinkin.